Tämä työ on lisensoitu Creative Commons Attribution-NonCommercial-ShareAlike 4.0 International-lisenssillä. Saat siis käyttää teosta ja halutessasi muokata siitä omia versioita epäkaupallisiin tarkoituksiin. Katso lähdeluettelo otsikon Lähteet-alta.
Tämä kirja on suomalaisille B2-kielenopetukseen luotu oppimateriaali, jossa tutustutaan japanin kielen kanji-kirjoitusmerkkeihin. Se soveltuu myös itseopiskeluun. Materiaalin luomiseen on saatu rahoitus Opetushallituksen Jippii japania -hankkeelta.
Materiaalin alkuperäiset tekijät ovat Aino Haavisto, Mari Kimanen ja Takae Takanen. Heidät tavoittaa sähköpostitse osoitteesta jippii.japania (at) gmail.com. Otamme mielellämme vastaan kaikenlaisia kommentteja, parannusehdotuksia ja korjauksia! Kuulemme mielellämme myös, miten materiaali on toiminut erilaisissa opetustilanteissa, joissa sitä on hyödynnetty.
Japanin kirjoitusjärjestelmä on monimutkaisuudessaan yksi maailman kiehtovimmista - tervetuloa mukaan tutustumaan siihen!
Sinun tulee osata japanin hiragana- ja katakana-tavumerkit ennen kanjien opiskelun aloittamista tätä materiaali käyttäen, sillä tässä teoksessa kaikki merkkien lukutavat ja esimerkit annetaan vain niitä käyttäen. Lue ennen tämän materiaalin kanssa aloittamista myös alta osio Japanin kirjoitusjärjestelmä - se tarjoaa hyödyllistä perustietoa opiskelun pohjaksi.
Vaikka materiaali on tässä vaiheessa kokonaan sähköinen, se ei tarkoita että japania voisi oppia kirjoittamaan ja lukemaan vain ruutua tuijottaen! Merkkien kirjoittamista pitää harjoitella paperille, jotta sen oppii. Vaikka tavoitteena ei olisi sujuva käsinkirjoitustaito, käsin kirjoittaminen auttaa painamaan merkit mieleen. Lue tarkemmin merkkien opiskelusta Vinkkejä merkkien opiskeluun-osiosta.
Tässä teoksessa kanjimerkkejä esitellään järjestyksessä, joka keskittyy japania vieraana kielenä opiskelevalle alkeisopiskelijalle hyödyllisiin merkkeihin. Erityisesti on huomioitu peruskoulu- ja lukioikäisten tarpeita ja pyritty luomaan järjestys, joka sopii Ulla Saaren oppimateriaalin kanssa yhdessä käytettäväksi.
Tulossa lisätietoja, miten oppimateriaalia käytetään.
Japania kirjoitetaan kolmea eri merkistöä yhdistelevällä kirjoitusjärjestelmällä, jota nykyään täydentävät myös arabialaiset numerot ja latinalaiset aakkoset. Kolme merkistöä ovat hiragana, katakana ja kanjimerkistö, joista viimeksi mainitun oppimiseen tämä materiaali keskittyy. Yksinkertaistaen voidaan todeta, että nykyjapanissa kanjeilla kirjoitetaan sisältösanat (verbit, substantiivit) ja hiraganalla funktiosanat (nk. partikkelit), ja katakanaa käytetään täydentävänä merkistönä esimerkiksi muille kuin kiinalaisille lainasanoille.
Hiragana ja katakana ovat tavumerkistöjä, joilla voidaan molemmilla ilmaista japanin kielen kaikki japanin kielessä merkitystä erottavat äänteet. Kanjit puolestaan ilmaisevat ääntämyksen sijaan morfeemeja, eli merkitystä kantavia kielen yksiköitä: sanoja tai sanaa pienempiä yksiköitä. Toisin kuin aakkosiin, kanjeihin liittyy siis aina ääntöasun lisäksi merkitys (ks. kuva 1).
Kanjit eivät koostu satunnaisista viivoista ja niihin liitetyistä ääntöasuista, vaan sekä visuaalinen, äänteellinen muoto että merkkien merkitys noudattelevat monia sääntöjä. Visuaalisella tasolla merkkien pienimpiä rakenneosasia ovat vedot, joita perinteisesti lasketaan olevan kahdeksan erilaista. Kanjien komponentit muodostuvat näistä vedoista ja kukin kanji yhdestä tai useammasta komponentista. Perinteisesti komponentteja on laskettu olevan 214 (nk. kangxi-radikaalit, vuonna 1716 keisari Kangxin aikana kootun sanakirjan mukaan nimettynä), mutta käytännössä merkeissä esiintyy myös komponentteja, jotka eivät löydy tuosta perinteisestä listasta. Kaikki kymmenet tuhannet kanjimerkit koostuvat silti suhteellisen vähälukuisesta määrästä rakennuspalikoita. Kanjeja opiskellessa komponenttien tuntemuksesta on paljon hyötyä.
Yleinen harhakäsitys on, että kaikki kanjit olisivat ”kuvamerkkejä”, mutta käytännössä vain pieni osa nykyisistä merkeistä on piktografisia eli perustuu kuviin (esim. 木 'puu'). Piktografisten merkkien (1) ohella muut kanjien pääluokat ovat 2) yksinkertaiset ideografiset merkit, jotka kuvaavat jonkin abstraktin konseptin visuaalisesti (下 'alla', 上 'yllä'), 3) yhdistelmä-ideografiset merkit (休 'lepo': koostuu komponenteista 亻 'ihminen' ja 木 'puu') ja 4) foneettis-semanttiset, joista viimeksi mainittuja on suurin osa kirjoitusmerkeistä. Foneettis-semanttiset merkit koostuvat merkin semanttisesta, suurpiirteistä merkitystä kuvaavasta osasta sekä merkin äännearvoa kuvaavasta foneettisesta osasta (ks. esimerkki alempaa). Kullakin semanttisella komponentilla on oma perusmerkityksensä, toisilla läpinäkyvämpi kuin toisilla – esimerkkejä selkeistä kategorioista ovat esim. 水 'vesi' (monissa nesteisiin liittyvissä kanjeissa) ja 艸 'ruoho' (monissa kasveihin liittyvissä kanjeissa).
Komponentin tärkeä erityistapaus on radikaali (部首 bushu, suomeksi myös esim. tunniste, juuriosa). Kunkin kanjin komponenteista yksi tietty on radikaali, ja tätä komponenttia käytetään kanjien luokittelussa. Latinalainen merkistö on helppo järjestää kaikille tutun aakkosjärjestyksen mukaan, mutta kanjien määrän vuoksi niiden kohdalla järjestys ei voi perustua ulkoa opeteltavaan listaan. Siksi kanjit on perinteisesti järjestetty kangxi-radikaalien mukaan: kukin kanji löytyy paperisesta sanakirjasta siihen liittyvän radikaalin kohdalta. Usein radikaali on mielekäs merkin kannalta: tyypillisesti semanttis-foneettisen merkin semanttinen tai foneettinen osa, mutta ei läheskään aina.
Kanjien fonologinen arvo perustuu tyypillisesti sekin komponentteihin, sillä foneettis-semanttiset merkit ovat syntyneet siten, että uutta sanaa vastaavalla tavalla äännettävää sanaa kuvaavasta merkistä on luotu uusi merkki lisäämällä siihen eri semanttisesta kategoriasta vihjaava merkitysradikaali. Esimerkiksi merkki 青 'sininen', jonka eräs ääntöasu on SEI, on yhdistetty komponenttiin 日, 'aurinko', jolloin on saatu kirkasta säätä tarkoittava merkki 晴 SEI. Käytännössä nykyjapanissa nämä yhteydet ovat harvoin näin yksinkertaisia, sillä foneettis-semanttiset yhdistelmämerkit on pääosin lainattu kiinasta, ja merkin tai komponentin ääntämys on usein muuttunut ajan myötä.
Lista perinteisistä kangxi-radikaaleista löytyy esimerkiksi Wikipediasta, myös yleisyyden mukaan järjestettynä.
Tyypillisimmillään kanji kuvaa siis sekä merkitystä että ääntämystä. Kiinassa kanjeilla on yleensä yksi tai enintään muutama ääntöasu, mutta japanissa tilanne on monimutkaisempi. Merkeillä on sekä nk. japanilaisia lukutapoja, kun'yomi (訓読み) että nk. kiinalaisia lukutapoja, on'yomi (音読み). Kun-lukutapa on tyypillisesti morfeemin japanilainen ääntämys, esimerkiksi merkillä 人 hito, 'ihminen'. On-lukutapa puolestaan on lainattu kiinasta ja perustuu siten morfeemin kiinalaiseen ääntämisasuun, merkin 人 tapauksessa niitä ovat jin ja nin. Sekä kun- että on-lukutapoja saattaa samalla merkillä olla myös useita: on tärkeä muistaa, missä yhteydessä käytetään mitäkin lukutapaa. Yleensä kanjimerkkien esiintyessä yksinään, yksittäisinä sanoina, käytetään niiden kun-lukutapaa. Sen sijaan yhdyssanoissa on tavallisesti käytössä on-lukutapa. Esimerkiksi alla olevassa lauseessa ovat käytössä sekä kun-lukutapa hito että yhdyssanassa nihonjin ‘japanilainen’ on-lukutapa jin.
その 人 は 有名な 日本人 です。
sono hito wa yuumei na nihon+jin desu.
”Se henkilö on kuuluisa japanilainen.”
Moniin kanjisanoihin liittyy hiraganalla kirjoitettuja osia. Okurigana tarkoittaa kanjisanaan hiraganalla liitettyä taivutuspäätettä esimerkiksi verbeillä ja adjektiiveilla. Esimerkiksi sanassa 大きい ookii ‘iso’ kanjiin liittyy kahden hiraganamerkin pituinen pääte. Okuriganan ohella kanjeihin liittyy toisinaan muitakin liitteitä, kuten kohtelias etuliite o-/go- vaikkapa sanassa ご質問 ‘kysymys (kohteliaasti)’.
Kanjien komponenteista oli puhetta Luokittelua-osan alussa. Tutkitaan esimerkkinä kanjia 時, ‘aika, tunti’. Se jakautuu kahteen vierekkäin olevaan komponenttiin, jotka ovat 日 ja 寺. 日 on merkin radikaali eli komponentti jonka perusteella se luokitellaan. Komponentti 日 tarkoittaa mm. päivää, ja se toimiikin tässä merkissä merkitystä kuvaavana komponenttina: merkki liittyy jotenkin ajan kulumiseen. Merkin 寺 merkitys on temppeli, eikä se liity merkityksensä puolesta kanjiin 時, vaan toimii foneettisena komponenttina (ääntämystä kuvaavana komponenttina): sen on-lukutapa on ji, samoin kuin 時-merkinkin.
Monesta komponentit koostuvat vielä pienemmistä komponenteista. 寺 koostuu päällekkäin olevista komponenteista 土 ‘maa’ ja 寸 ‘tuuma’, jotka nekin historiallisesti olivat foneettinen ja semanttinen osa, vaikka niiden osalta yhteys ei enää nykypäivänä ole selvä.
当教材はクリエイティブ・コモンズのライセンスにおいて、非営利目的のみ利用・編集等が可能です。なお、教材はリンクを通してシェアしております。ライセンスはCC BY-NC-SA 4.0です。
当教材は中学校から始める外国語としての日本語の漢字教材で、自主学習にも適しています。教材作成に当たっては、国家教育委員会の「Jippii japaniaプロジェクト」からの援助を受けております。
教材作成メンバーはアイノ・ハーヴィスト、マリ・キマネン、タカネン隆江の3名です。お問い合わせはjippii.japania (at) gmail.comです。あらゆるお問い合わせにお答えできるよう努めます。また、各教育現場において当教材がどのように活用されたか等、お聞かせいただけると大変嬉しく思います。